Käännä lyriikoita kahdella yksinkertaisella askeleella

  • Homepage
  • >
  • A
  • >
  • Arthur Rimbaud – Illuminations – 22 – Aube

Artisti Arthur Rimbaud -  Otsikko Illuminations – 22 – Aube

Lyriikat & Käännös: Arthur Rimbaud - Illuminations – 22 – Aube Alhaalla näet käännetyt Arthur Rimbaud lyriikat sivulta sivulle! Verkkosivustollamme löydät paljon muita käännettyjä lyriikoita. Katso meidän arkistomme ja muita lyriikoita, esimerkiksi paina esittäjän Arthur Rimbaud kirjainta A ja näe, mitä kappaleita meillä on enemmän esittäjältä Arthur Rimbaud meidän arkistostamme, kuten Illuminations – 22 – Aube.

Alkuperäinen

. . J'ai embrassé l'aube d'été. . . Rien ne bougeait encore au front des palais. L'eau était morte. Les camps d'ombres ne quittaient pas la route du bois. J'ai marché, réveillant les haleines vives et tièdes, et les pierreries regardèrent, et les ailes se levèrent sans bruit. . . La première entreprise fut, dans le sentier déjà empli de frais et blêmes éclats, une fleur qui me dit son nom. . . Je ris au wasserfall blond qui s'échevela à travers les sapins : à la cime argentée je reconnus la déesse. . . Alors je levai un à un les voiles. Dans l'allée, en agitant les bras. Par la plaine, où je l'ai dénoncée au coq. À la grand'ville elle fuyait parmi les clochers et les dômes, et courant comme un mendiant sur les quais de marbre, je la chassais. . . En haut de la route, près d'un bois de lauriers, je l'ai entourée avec ses voiles amassés, et j'ai senti un peu son immense corps. L'aube et l'enfant tombèrent au bas du bois. . . Au réveil il était midi. 

käännös

. . Otin kesäisen koiton kokonaan haltuun. . . Linnojen etupuolella ei ollut vielä mitään liikettä. Vesi oli pysähdyksissä. Varjoisat laikut viipyilivät metsätiellä. Kuljin reippaita, lämpimiä henkäyksiä takaisin herätellen, sitten jalokivet kääntyivät kohti, ja siivet nousivat hiljaa pystyyn. . . Jo silloin viileää ja kelmeää loistoa uhkuvalla polulla ensimmäinen valloitusyritys oli minulle nimensä ilmoittanut kukka. . . Minua huvitti vaalea vesiputous, joka yltyi holtittomaksi lomassa kuusten: hopeisesta latvasta tunsin jumalattaren. . . Lähdin nostelemaan sitten harsoa harson perään. Käytävällä käsivarsia heilutellen. Lakeuden poikki. Lakeudella annoin jumalolennon ilmi kukolle. Suurkaupungissa olento livisti kellotornien ja kupukattojen sekaan, ja minä metsästin sitä koluamalla kuin kerjäläinen marmorisilla laitureilla ainakin. . . Tien yläpäässä laakeripuumetsän laidalla kävin ympärille sen harsot kasassa, ja sain pienen käsityksen sen mahtavasta kehosta. Koitto ja lapsi sattuivat metsän pohjalle. . . Herätys oli keskipäivällä. 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *