Käännä lyriikoita kahdella yksinkertaisella askeleella

  • Homepage
  • >
  • O
  • >
  • Oscar Venceslas de Lubicz-Milosz ( Oscar Vladislas de Lubicz Milosz) – Et surtout que

Artisti Oscar Venceslas de Lubicz-Milosz ( Oscar Vladislas de Lubicz Milosz) -  Otsikko Et surtout que

Lyriikat & Käännös: Oscar Venceslas de Lubicz-Milosz ( Oscar Vladislas de Lubicz Milosz) - Et surtout que Alhaalla näet käännetyt Oscar Venceslas de Lubicz-Milosz ( Oscar Vladislas de Lubicz Milosz) lyriikat sivulta sivulle! Verkkosivustollamme löydät paljon muita käännettyjä lyriikoita. Katso meidän arkistomme ja muita lyriikoita, esimerkiksi paina esittäjän Oscar Venceslas de Lubicz-Milosz ( Oscar Vladislas de Lubicz Milosz) kirjainta O ja näe, mitä kappaleita meillä on enemmän esittäjältä Oscar Venceslas de Lubicz-Milosz ( Oscar Vladislas de Lubicz Milosz) meidän arkistostamme, kuten Et surtout que.

Alkuperäinen

— Et surtout que Demain n’apprenne pas où je suis —
Les bois, les bois sont pleins de baies noires —
Ta voix est comme un son de lune dans le vieux puits
Où l’écho, l’écho de juin vient boire. Et que nul ne prononce mon nom là-bas, en rêve,
Les temps, les temps sont bien accomplis —
Comme un tout petit arbre souffrant de prime sève
Est ta blancheur en robe sans pli. Et que les ronces se referment derrière nous,
Car j’ai peur, car j'ai peur du retour.
Les grandes fleurs blanches caressent tes doux genoux
Et l’ombre, et l’ombre est pâle d'amour. Et ne dis pas à l’eau de la forêt qui je suis ;
Mon nom, mon nom est tellement mort.
Tes yeux ont la couleur heureuse des jeunes pluies,
Des jeunes pluies sur l’étang qui dort. Et ne raconte rien au vent du vieux cimetière.
Il pourrait m'ordonner de le suivre.
Ta chevelure sent l’été, la lune et la terre.
Il faut vivre, vivre, rien que vivre… 

käännös

— Ja varsinkin, kun huominen ei opi paikkaa, jossa
Olen — metsät, metsät ovat mustan marjan vallassa —
On äänesi kuin kuunkajahdus vanhassa kaivossa,
Jossa kaiku, kaiku kesäkuinen käy juomassa. Ja kun ei kukaan lausu nimeäin siellä unessa,
Ovat ajat, ajat melkoisen hyvässä lopussa —
On kuin pikkuruinen puu ensimahlan kirossa
Kärsivä valkeutesi rypyttömässä puvussa. Ja kun karhunvatukkapensaat takaamme menevät
Umpeen, sillä pelkään, sillä pelkäänpä palaamista.
Isot, valkeat kukat sulopolviasi hellivät
Ja on varjo, varjo kalpeanaan rakkaudesta. Ja äläpä mainitse metsän vedelle, kuka sitten
Olen; nimeni, nimeni on siinä määrin vainaa.
On silmissäsi iloinen väri tuoreitten sateitten,
Sellaisten väri lammella, jolla vedet makaa. Ja äläpä kerro tuulelle vanhan hautausmaan
Mitään, voisi mua käskeä sitä seuraamaan.
On tukassasi tuoksut kesän, kuun ja maan.
On elettävä, elettävä, elettävä yksinomaan... 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *